Mausteseokset

Ruokiin saa helposti tasapainoisen perusmaun valmiita mausteseoksia käyttämällä. Mausteseoksissa tuoreet, vastajauhetut, -rouhitut tai -leikatut mausteet sekoitetaan helppokäyttöisiksi, monenlaisiin ruokiin sopiviksi seoksiksi. Mausteseokset voivat olla tietyille ruoka-aineille tai ruoille suunniteltuja tai yleiskäyttöön soveltuvia. Seoksia kehitellään jatkuvasti lisää, sillä ne helpottavat ja nopeuttavat ruoanlaittoa ja auttavat kodin maustevalikoimaa pysymään kohtuukokoisena. Mausteseosten makua voi vielä täydentää yksittäisillä mausteilla. Näin ruokaan saa yksilöllisiä makuvivahteita.

Jos ruoan valmistusaineet tai mausteseokset sisältävät suolaa, ruokaan ei välttämättä tarvitse lisätä suolaa. Mausteseoksia kehitetäänkin koko ajan vähäsuolaisemmiksi tai suolattomiksi. Tarkista aina mausteseoksen suolaprosentti ennen kuin lisäät suolaa. Käytetyt ainekset luetellaan painon mukaan alenevassa järjestyksessä. Jos lista alkaa suolalla ja päättyy esimerkiksi kurkumaan, on tuotteen sisältö pääosin suolaa, ja kurkumaa on käytetty vain murto-osa. Meira-maustesarjasta löytyy yli 20 suolatonta mausteseosta. Suolattomien seosten maku on vahvempi, jolloin niitä kuluu ruoanvalmistuksessa vähemmän.


Mausteseokset


Perunakuorrutteet  UUTUUS!

Perunakuorrutteilla saa helposti uutta ilmettä ja makua lisukkeisiin. Esimerkiksi tuttuihin lohkoperunoihin saa kuorrutteilla rapean ja herkullisen pinnan. Perunan lisäksi perunakuorrutteita voi käyttää myös lihan, kanan tai kalan panerointiin ja lihapullien maustamiseen. Vain mielikuvitus on käytön rajana. Perunakuorrutteita on viisi erilaista makuvaihtoehtoa.