Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!
Suola on maailman vanhin ja eniten käytetty mauste. Suola on
kuulunut olennaisena osana ihmisen ravintoon jo kivikaudelta lähtien ja
muinaiset kulttuurit syntyivätkin seuduille, joilta löytyi suolaa. Suola on
peräisin merestä, josta se muodostuu veden haihtumisen myötä. Suolaa saadaan
myös maan pinnan alla olevista suolataskuista, jotka ovat syntyneet aikojen
saatossa.
Suola kuuluu olennaisena osana ruoanlaittoon, sillä se nostaa esiin
ruoan aromit. Suola on myös paljon käytetty säilöntäaine. Ihminen tarvitsee myös
luonnostaan suolaa: välittämään hermoimpulsseja, pitämään nestetasapainon
kunnossa ja suolaan lisätty jodi ehkäisee struuman syntymistä. Suolalla siis on
väliä!
Meiran
valikoimista löytyy useita erilaisia suolatuotteita moniin käyttötarpeisiin.
Suolat on pakattu tyylikkäisiin ja kestäviin kotelopakkauksiin. Perinteisten
meri- ja ruokasuolan lisäksi ruokien maut houkuttelee esille tuoreena myllystä
jauhettava Meira Myllysuola. Käytännöllinen suolamylly on uudelleen
täytettävä ja sopii tyylikkään muotoilunsa ansiosta suoraan kaupasta kodin
maustehyllyyn.
Sienten säilömiseen voi käyttää karkean merisuolan lisäksi myös hienoa merisuolaa. Lue lisää sienten säilömisestä.
Suolat
