 |
|
 |
 |
 |
Merkkivuodet-
1914 SOK:n kahvipaahtimo aloittaa toimintansa
- 1915 aloitetaan pöytäsuolan pakkaaminen
- 1919 kahvipaahtimon toiminta siirretään Fleminginkadulle
- 1920-luvulla etikka, sinappi ja leivonta-aineet lisätään tuotevalikoimaan.
Mausteiden pakkaaminen aloitetaan.
- 1930-luvulla paahtimon ja maustetehtaan toiminta siirtyy Aleksis Kiven kadulle. Kulta Katriina kahvi lanseerataan vuonna 1937 aluksi Katriina-nimisenä.
- 1953 otetaan ensimmäisenä Euroopassa käyttöön jatkuvatoiminen, amerikkalainen kahvipaahtokone
- 1960-luvulla markkinoille tuodaan 14 mausteen maustesarja. Myös kahvien merkkimarkkinointi voimistuu. Suomalaisten kestosuosikki Saludo lanseerataan vuonna 1960.
- 1966 markkinoille tuodaan aromatiiviit metalvac-pakkaukset, joissa kahvi säilyy jauhettuna avaamattomassa pakkauksessa vuoden
- 1970 ideakilpailun tuloksena mausteissa otetaan käyttöön Meira-nimi
- 1974 tomaattiketsupin valmistaminen
aloitetaan
- 1985 salaattikastikkeet tulevat mukaan valikoimaan
- 1988 SOK:n ja EKA:n
paahtimoiden ja maustetehtaiden toiminta yhdistetään ja syntyy Meira
- 1992 aloitetaan Meiran kahvien ja mausteiden vientitoiminta Viroon ja Meira Oy:n edustusto Tallinnaan perustetaan keväällä 1993
- 1997 yhtiömuotoinen Meira Eesti Oü perustetaan
- 1999 Meira on yksi ensimmäisistä yrityksistä, jotka tuovat markkinoille Reilun kaupan kahvin
- 2000 à la Meira maustesarjaa laajennetaan
- 2002 Massimo Zanetti Beverage Group ostaa Meiran. Vallilan kahvipaahtimolle myönnetään ympäristölupa.
- 2003 Meira tuo markkinoille aidot italialaiset Segafredo-espressot
- 2004 kehitetään logistiikkatoimintoja ja aloitetaan asiakaskohtaisesti CMI (Customer Managed Inventory) -yhteistyö
- 2005 à la Meira maustesarjan ulkoasu uudistetaan ja pusseista tulee lisäksi uudelleen suljettavia
- 2006 Meiran kahvi- ja maustamistuotteiden jakelu laajenee kaikkien kaupparyhmien myymälöihin
- 2007 manteli- ja pähkinä- sekä leivontatuoteryhmät uudistuvat
- 2008 yhtiön laatujärjestelmälle myönnetään ISO 9001:2001 -laatusertifikaatti
- 2009 markkinoille tuodaan uusi korkealaatuinen premium-kahvi Cafe Arome HIENO
|
|
|
 |
 |