Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo kertoo, että Meira seuraa aktiivisesti käyttämiensä kahvitilojen työolosuhteita ja epäkohtiin puuttumista.

”Meiralla on panostettu viime vuosina paljon vastuullisuuskriteereiden kehittämiseen ja valvontaan. Olemme aloittaneet auditoinnit Brasilian kahvitiloille tänä vuonna, ja olemme matkustamassa auditointikäynnille Hondurasiin ja Brasiliaan ensi vuoden alussa”, Sinisalo kertoo.

Meira tekee kaikki raakakahvihankintansa Massimo Zanetti Green Coffee Groupiin kuuluvan hankintayhtiö Cofiroastersin kautta.  Hankintayhtiön ja sen käyttämien alihankkijoiden edellytetään noudattavan sosiaalisen vastuullisuuden kriteereitä.

”Finnwatchin tiedotteessa ilmaistaan, että Gustav Pauligille ja Meiralle kahvia toimittaneet vientiyritykset ja osuuskunnat on voitu yhdistää tiloihin, jotka teettävät työtä orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Meiran hankintayhtiö ei kuitenkaan osta kahvia näiltä niin kutsutuilta mustan listan yrityksiltä eikä niiden tuottamaa raakakahvia käytetä Meiran tuotteissa”, Sinisalo kertoo.

Meira muistuttaa, että kahvia viljelevissä maissa on usein erilainen työlainsäädäntö kuin Suomessa ja maiden peruselintaso ja yleiset olosuhteet eroavat paikoin suuresti länsimaista. Ymmärtääkseen käytäntöjä on tärkeää perehtyä myös maan kulttuuriin, olosuhteisiin ja yleiseen elintasoon.

”Finnwatchin raportissa kerrotaan esimerkiksi, että Hondurasissa kahvitilan työntekijät eivät usein tee kirjallisia työsopimuksia vaan työskentelevät vain suullisen työsopimuksen perusteella. Tämä on aivan totta, mutta käytäntö kumpuaa siitä, etteivät monet tilojen työntekijät osaa lukea tai kirjoittaa. Suullinen työsopimus on Hondurasissa myös yhtä sitova kuin kirjallinen,” Sinisalo selventää.

Paremman kokonaiskuvan saadakseen Sinisalo kehottaa lämpimästi ihmisiä lukemaan Finnwatchin raportin kokonaisuudessaan.

”Raportista käyvät ilmi myös ne valtavat edistysaskeleet, mitä esimerkiksi Brasilian kahvintuotannossa on vuosien aikana otettu.”

Finnwatchin tiedotteessa lukee, että Meira puuttuvat vastuullisuustavoitteet. Meira korostaa, että yrityksellä on omat vastuullisuustavoitteet, jotka liittyvät muun muassa ympäristövastuuseen, työturvallisuuteen ja tuotteiden laatuun. Toisin kuin joidenkin toisten paahtimoiden kohdalla, tavoitteet eivät siis ole sidottuja siihen, kuinka suuri prosenttiosuus kahvista on vastuullisuussertifioitua. Lisäksi Meiralla on käytössä sekä omat eettiset ohjeet että alihankkijoille toimitettu sosiaalisen vastuullisuuden kriteeristö, jonka noudattamista alihankkijoilta edellytetään.

”Sertifiointiaste ei ole meidän näkemyksemme mukaan ainoa vastuullisuuden mittari ja asioita voi ja pitää kehittää monella muullakin rintamalla. Me myös pidämme tärkeänä, että olemme sitoutuneita pitkäaikaiseen kehitystyöhön kahvintuottajamaissa. Kun kuulemme epäkohdista, pyrimme kehittämään niitä emmekä katkaisemaan yhteistyötä, ja suurten kokonaisuuksien muuttuminen vie vuosia,” kertoo Sinisalo.