Tehokas tuotanto keskellä Helsinkiä

Vaikka kahvi- ja maustetalon raaka-aineet kasvatetaan maailmalla, Meira on säilyttänyt kaiken mahdollisen työn Suomessa: tuotteiden laatuun olennaisesti vaikuttavat tuotekehityksen, laadunhallinnan, valmistamisen ja pakkaamisen työvaiheet halutaan tehdä kotimaisen osaamisen voimin.

Vuodesta 2013 liikevaihto on noussut 72,9 miljoonasta eurosta lähes kymmenellä miljoonalla viime vuoden 82,6 miljoonaan euroon.

‒ Historiallinen kiinteistömme Vallilassa työllistää hallinnon, myynnin ja markkinoinnin lisäksi elintarvikeammattilaisia raaka-aineiden valintaprosessista ja tuotannosta laadunhallintaan. Tuotekehityksen sekä laboratoriomittausten lisäksi aistinvarainen laaduntarkkailu on aina olennainen osa  toimintaamme, sillä haluamme, että tuotteemme sopivat juuri suomalaiseen makuun, kuvailee Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo.

Tuotevalikoimassa on yhteensä yli 450 eri tuotenimikettä, ja suomalaisten vuosittain juomasta 50 miljoonasta kahvikilosta yli viidesosa, eli noin 12 miljoonaa kiloa valmistuu Meiran paahtimolla.

Terveellisyystrendi ohjaa tuotekehitystä

Tuotannon ja liiketoiminnan kasvu on saavutettu paitsi tehdaskiinteistön muokkauksilla ja logistiikkaratkaisuilla, myös ravitsemussuosituksiin ja kuluttajatrendeihin perustuvalla tuotekehityksellä. Terveellisyystrendit huomioidaan huolellisesti. Meiran mausteista löytyy laaja valikoima tuotteita, joissa ei ole lainkaan lisättyä suolaa, E-koodit  ja allergeenit on minimoitu ja tuotesisältö mausteseoksissa pidetään mahdollisimman selkeänä. Ketsupit ovat lisäaineettomia, ja valikoimissa on vähemmän sokeria ja suolaa sisältävä vaihtoehto. Kaikki tuotteiden valmistuksessa käytetty suola on jodioitua.

Meiralaisia monessa polvessa

Meiralaiset ovat ylpeitä työpaikastaan, jossa henkilöstö ja yritysjohto toimivat hyvässä yhteishengessä. Meiralla onkin lukuisia työntekijöitä jo toisessa polvessa, ja työsuhteet ovat usein pitkiä.

‒ Raaka-aineista mausteet ja kahvi tulevat luonnollisesti maailmalta niiden parhailta kasvupaikoilta, mutta kaikki muu mahdollinen, esimerkiksi pakkausmateriaalit hankitaan Suomesta. Useilla tuotteillamme on kotimaisesta työstä kertova Avainlippu. Italialainen omistaja on investoinut tuotantoon Suomessa, mikä antaa osaltaan varmuutta työpaikkojen säilymisestä Vallilassa jatkossakin, kertoo lähes 30 vuotta Meiralla työskennellyt pääluottamusmies Olli Hallikas.

‒ Tehdaskiinteistön mukauttaminen nykytuotannon ja -logistiikan vaatimuksiin on elintarvike- ja insinööriosaamisen taidonnäyte. Samalla kun olemme investoineet tuotantotiloihimme, olemme säilyttäneet helsinkiläisten iloksi upeaa 1930-luvun arkkitehtuuria, ja elävöittäneet kaupunkikulttuuria vastapaahdetun kahvin tuoksulla, Sinisalo jatkaa.

Katso Meiran yritysvideo täältä